lauantai 23. tammikuuta 2016

:.Frosty Desucon Frostbite 2016:.

Moi taas !

Conruttoa vieläkin kärsiessäni ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika kirjoittaa vähän tännekkin päivitystä ! (Kun tosiaan tökerösti vaan skippasin viime Traconin)


Elikkäs siis..
Koska päätin etten nyt väsää kiireessä mitään pukua Frostbiteen (koska olen ollut vähän siipi maassa viimeiset kaksi kuukautta, eikä ole ollut pahemmin inspiraatiota) ja koska Linkle ei nyt sitten tuona aikana inspannutkaan, niin päätin että vedän päälle Rikkan ja  jospa hyvällä tuurilla saisin siitä vaikka pari kuvaakin ! :3



Lauantai aamu lähti semi hyvin käyntiin, eikä ollut sinänsä mitään kiirettä että sai ihan rauhassa laittautua kun ei ollut muuta aikataulua kun että cossikisaan saa paikkaliput.
Ja oli todella kätevää, ettei tarvinnut meikata kun toinen silmä~~ ^^

(kössin kuvia törkeästi omasta IGstäni, koska en jaksanut ladata kännykästä muita kuvia xD)

Heti kun oltiin päästy paikanpäälle ja olimme lunastaneet rannekkeet, me menimme myyntipöydille (lähinnä sen takia, koska minulla oli kylmä ja tiesin että siellä jos missään olisi lämmintä).
Ostin sitten sieltä melkein kaikki NGE -pokkarit ja vahingossa yhden ylimääräisen Attack on Titanin (nro 5 -ottakaa pois jos kiinnostaa !).

Ennen kun sen enempää ennätin törsätä rahojani, HootHoot tuli pyytämään minua mukaan Hall Cosplay kilpailuun ! En ollut yhtään valmistautunut siihen ja itseasiassa Laitsu oli juuri automatkalla tokaissut, että "mitenkäs sitten aattelit poseerata kun sua pyydetään kisaan mukaan?" ja olin vain vastannut että pyhpah, sinne valitaan jotain tosi eeppisiä pukuja vain.



Noh sitten tämä kysymys tuli eteen; miten hemmetissä poseeraan !? (Loppujen lopuksi kaikkien harjoittelujen jälkeen heitin vaan päästäni kaikki poseeraukset)
Olin todella otettu, että minua pyydettiin mukaan kisaan, mutta toisaalta minua harmitti se, että koska en ollut valmistautunut siihen niin minulla oli ostettuja kappaleita niin paljon päällä. Mistä sitten ropisi miinusta tuomaroinnissa :c
Tuomaroinnista myös sen verran että menin ihan lukkoon ja tuntui etten edes ollut muistanut miten olin puvun tehnyt, kun tämäkin puku valmistui viime keväänä ja siitä on kuitenkin jo aikaa xD

Jokatapauksessa aikalailla koko loppu päivä meni bäkkärillä pyöriessä ja kuumotellessa. Vähän harmittaa etten sitten loppujen lopuksi nähnyt/mennyt katsomaan ECG:n kisoja. Sillä hitsi taso oli kyllä aika kova!

Onnittelut kovasti voittajille~! Oma suosikkini oli ehdottomasti Avatar -esitys. Hirveän hienosti kisaajat menivät rytmissä ja kaikki oli ihan vimosen päälle *-----*

Isosti pahoittelen teille, joiden nimiä/nimimerkkejä en muistanut ! Jännitti niin kamalasti bäkkärillä enkä tiennyt mikä maa ja mikä valuutta edes on. Ja kärsin kamalan huonosta nimimuistista vaikka naamat muistankin~ (Veera etenkin sinä ;;)


Tässä muutamia kuvia lavalla:




Ja vaikken sijoittunut, Laitsu osti minulle ihanat lohdutuspalkinnot <3 Melkein itku tuli! ;;


Sunnuntaista ei hirveästi ole mainittavaa.
Cossasin casual Mikaa (koska halusin ihan kunnolla tutkia conia ja myyntipöytiä. Ja Rikkana syvyysnäköni oli ihan omaa luokkaansa, esim. tökkäsin melkein Nozomia tissiin).
Ostin myös siskolleni Ritsu figuurin (josta minulla ei ole kuvaa), itselleni Charmader pehmolelun ja Pikachu lippikset :'D



Tässä tämä lyhykäisyydessään, kiva kun luitte~

Ensi kertaan ^^


-Meital